Mietin taas ikuisen tuttua aihetta, sitä missä mennään mobiilipalveluiden suhteen täällä kotoisessa siniristin maassamme. Aikoinaan Suomi oli eturintamassa matkapuhelimien kanssa. Meillä oli verkko- ja laitevalmistaja joka oli suurin, paras ja kaunein. Samalla otimme käyttöön innokkaasti matkapuhelimia ja esimerkiksi tekstiviestit löivät itsensä läpi välittömästi. Suomeen syntyi myös paljon sen aikakauden mukaan kehityksen kärjessä olevia yrityksiä jotka kehittivät kännyköillä käytettäviä palveluita, pääasiassa tekstiviesti pohjaisia. Sitten tulikin WAP aika ja kaikki muuttui, tai niin itse näen asian. Nokialla oli markkinoilla paljon WAP kykeneviä [...]
Archive for May, 2010
Tänään satuin huomaamaan uutisissa mielenkiintoisen aiheen: postilla on kokeilu Porvoon alueella, jossa vastaanottajan kaikki posti skannataan Helsingissä Postin lajittelukeskuksessa. Siis Itellan, koska sehän Postin nimi nykyään on.. Uutinen oli aika kevyt, lähinnä “tiesitkö-tätä” tasoinen syväluotaavuudeltaan. Mutta jutussa lähinnä ajatuksia herätti pari asiaa: Jutussa puhuttiin tietoturvasta, kuinka postia pääsee lukemaan Itellan postia skannaava henkilökunta. Pankit esimerkiksi haluavat postinsa menevän perinteisellä tavalla asiakkaan laatikkoon asti, koska usein kuoressa on verkkopankkitunnuksia ja muita arkoja tietoja joita ei haluta ulkopuolisen silmien kantamalle. Kuitenkaan aiheesta [...]
SomeTime2010 herätteli myös muitakin aatoksia, tällä kertaa asia hieman kesti hautuessaan ja voisi sanoa, että asettui vasta vuorokauden aikana tapahtuman jälkeen. Tapahtumassa tuli juteltua monen kanssa niitä näitä ja usein tuli, vaikka vain sivulauseessakin, eteen muutama sana siitä miten tuli sosiaalisen media pyörteisiin ajauduttua. Ajautua on mielestäni sopiva sana, koska muistaakseni kukaan ei sanonut tai antanut ymmärtää että kyseessä olis ollut tietoinen, suunnitelmallinen käyttöönotto. Kuinka se sitten minulla tapahtui? Olen aina ollut hyvin kiinnostunut kaikesta uudesta, alkuunsa teknisestä puolesta ja [...]
Viime lauantaina, 22.5.2010, järjestettiin Aalto Design Factoryssä Otaniemessä SomeTime2010 sosiaalisen median tapahtuma. Samaan aikaan järjestettiin Dipolissa Kokoomuksen puoluehallituksen kokous jossa eräs sosiaalisesta mediasta, tarkemmin sanottuna Twitteristä tuttu herra, Pasi Heiskanen eli @onnikoo, oli hommissa. Tietysti SomeTimen lounastauolla piti miestä mennä morjenstamaan oikein pienen delegaation voimin ja kuinka ollakaan herran velvollisuudet olivatkin sopivasti ohi ja pääsimme porukalla palailemaan Design Factoryyn. Matkalla keskustelimme pikaisesti aiemmista puolueisiin ja sosiaaliseen mediaan liityvistä blogi kirjoituksistani (Puolueet Rämpivät Sosiaalisessa Mediassa ja Miksi Puolueen pitäisi olla aktiivinen sosiaalisessa mediassa?). [...]
Eilen tapasin vihdoin #ToveriLounas merkeissä Jani Liljan, Twitteristä tuttu @liljajan, ja keskustelut päätyivät sivuamaan osaltaan myös etätyöskentelyä. Kuinka sopivasti sattuikin, osui eilen iltapäivällä sitten silmiini samasta aiheesta mielenkiintoinen YLE Perämeren juttu “Hyvä, paha etätyö” sekä tänään torstaina aamulla Kauppalehden juttu “Uusi sukupolvi murtautuu konttorista“. Ja jotta ei homma olisi liian helppoa, tuli tavallaan keskusteltua Outi Lammin Facebookissa laittaman linkin kommenteissa ja oman FB status päivityksen kommenteissa hieman aihetta viistäen, eli sukupolvista ja iästä teknologioiden yms hyödyntämisessä. Lounaalla siis puhuimme siitä, [...]


