Otsikko on tarkoituksellisesti hieman provosoiva, mutta kyse on enemmänkin siitä kenen kannalta se arvo on oikealla tasolla. Nokian osakkeen arvon lasku jopa alle neljän euron on saanut monen otsalle hikikarpaloita. Suomalainen sijoittaja on perinteisesti laittanut rahansa kotimaisiin osakkeisiin, näistä suosituin on pitkään jo ollut Nokia. Nokia onkin ollut hyvä sijoitus, varsinkin jos on osakkeita hommannut jo silloin pimeällä 90-luvulla kun kaikki vasta alkoi hahmottua ja Nokia kasvamaan. Myös myöhemmin Nokiaan sijoittaneet ovat tehneet hyvät kaupat, joskin nykyisellä kurssilla harmitusta saattaa [...]
Archive for July, 2011
iPhone oli kuumin juttu 2007 mobiilimaailmassa, kuitenkin sovelluskauppa App Store julkistettiin vasta myöhemmin ja se avattiin vasta kesäksi 2008. Siitä lähtien iPhonelle on tullut räjähdysmäisesti uusia sovelluksia. Alkuunsa kehittäjien oli helpompi erottua joukosta ja vuosina 2008 ja 2009 App Store teki monesta ”autotalli-koodarista” miljonäärejä. Käyttäjien oli helppo tehdä ostopäätös taalan pari maksavasta sovelluksesta. Toisaalta taas suositun sovelluksen kehittäjälle tämä takasi suuren massan latauksia jonka ansiosta pienistä puroista kasvoi suuria virtoja. Tätä peilaten ei ole ihme, että iPhonen käyttäjät ovat edelleen [...]
Apple julkisti iPhonen vuoden 2007 alussa, myyntiin laite tuli kesäkuussa. Samaan aikaan Google oli jo Android-käyttöjärjestelmän kehitys hyvällä mallilla. Ok, mukana oli muitakin, mutta Android on vahvasti Googleen yhdistety ja Googlen lisensoima käyttöjärjestelmä. Eli ei aleta halkomaan hiuksia, vaan puhutaan Androidista Googlen käyttöjärjestelmänä. Sehän se kuitenkin on. Android siis julkistettiin syksyllä 2007. Paljon ehti tapahtumaan matkalla, sillä Androidin voittokulku alkoi mielestäni vasta vuonna 2009 (Vuoden 2009 aikana julkaistut Android-puhelimet). Silloin esimerkiksi HTC toi markkinoille vinon pinon Android-puhelimia ja vaikka se [...]
Mobiililaitteiden maailmassa puhaltaa uudet tuulet aina tasaisin väliajoin. Tällä hetkellä elämme kuitenkin yhtä suurinta muutosta, mielestäni voidaan puhua melkeinpä yhtä tuulisista ajoista kuin silloin kun Nokia aloitti kasvunsa maailman suurimmaksi. Se oli aikaa jolloin ne merkittävimmät matkapuhelimia valmistavat tahot olivat Nokia, Motorola ja Ericsson. Siihen aikaan erityisesti Nokia vs. Ericsson nokittelu oli kovaa, firmojen efustajatkin ottivat leikkimielisesti yhteen alan tapahtumissa. Hyvänä esimerkkinä tästä on legendaariset tuoppi-testit, joissa luurit pulautettiin tuopposiin ja se oli illan kovin luuri jolla saatiin soitettua menestyksekkäästi [...]
Paljon on uutta ja vanhaa, tuttua ja tuntematonta. Mitä? No netti on pullollaan erilaista mobiilipalvelua joista kovin moni on tavalla tai toisella jonkun toisen kopio tai ottanut uuden suunnan valitsemaltaan tieltä siinä vaiheessa kun joku toinen on menestynyt uudella tavalla. Ehkä ne kuumimmat jutut ovat tietenkin paikkatietoon perustuvat palvelut. Näihinhän on monet suuretkin lähteneet mukaan, joko tietämättään etupainotteisesti (vaihtelevalla menestyksellä) tai sitten perässä vauhdilla. Ehkä se tunnetuin paikkatietoon perustuva mobiilipalvelu tälllä hetkellä on ehdottomasti Foursquare. Sen kanssa pitkään taistellut Gowalla [...]


