Mobiilisti netissä

Mediassa oli ehkäpä noin vuosi sitten juttua enemänkin siitä, miten mobiilioperaattorien verkkojen dataliikenne on alkanut ruuhkautumaan pahemman kerran. Samaan aikaan myös valiteltiin pätkiviä ja hitaita yhteyksiä, mutta oltiin tyytyväisiä kohtuullisen edullisiin data-pakettien hintoihin. Verkot kuormittuivat ja operaattorit joutuivat pävittämään ja laajentamaan verkkojaan. Tuo pieni kohu mediassa laimeni ja asiasta on puhuttu lähinnä satunnaisesti silloin tällöin siellä sun täällä.

Suurin osa ihmisistä otti silloin “aikoinaan” dataliittymän jossa oli reilusti varaa, eli käytettiin sitä lähinnä satunnaiseen surffailuun, sähköpostiin ja Facebookin äimistelyyn. Näihin tarpeisiin riittää kuitenkin helposti se hinnat-alkaen liittymä, josa nopeus on rajoitettu megaan tai muutamaan sataan kilotavuun sekunnissa. Tämä on nopeus jonka käytännösä jokainen operaattori voi taata kun verkon kuuluvuus on kohtuullinen.

Lasken itseni jokseenkin raskaamman luokan käyttäjäksi, eli myös mobiilidatana kulkee isoja tiedostoja, kuuntelen Spotifyn kautta musiikkia striimattuna, katselen YLE Areenan ja Voddlerin kautta ohjelmia. Nämä lisäävät kummasti vaatimuksia verkon nopeuden ja vasteaikojen suhteen verrattuna pieneen surffailuun. Tästä johtuen omat liittymäny tuppaavat olemaan toiselta laidalta hinnastoa, silti en katso tarvitsevani vielä 4G yhteyttä. Mukava sellainen tietysti olisi, mutta pärjään nykyisillä hyvin. Tässä tuli myös esiin se muutos, joka mobiili-operaattorien asiakaskentässä on tapahtunut: ihmisillä on useampia liittymiä ja sim-korttejä. On omansa kännykälle, omansa tabletille, läppärille ja/tai taskuun menevälle 3G verkkoa hyödyntävälle Wifi tukiasemalle. Enää ei ole tavatonta että tavallisella kansalaisella on 2-3 liittymää ja/tai sim-korttia.

Käyttäjien määrä myös kasvaa koko ajan. Monet jotka ovat käyttäneet matkapuhelintaan perinteisesti vain puhelimena, ovat hiljalleen siirtymässä datayhteyksien käyttäjiksi. Nuoremmilla motivaatorina on usein sosiaalinen media, erityisesti Facebook ja vanhemmilla ihmisillä ehkä sähköposti ja muut palvelut. Olen vierestä katsonut kuinka esimerkiksi seitsemänkymppinen rouva on hypännyt kerralla vanhasta simppelistä Nokialaisesta kosketusnäytöllisten älypuhelimien maailmaan. Eikä kuulemma ole kaduttanut, vaikka aluksi hieman jännittikin. On kuulemma helppo käyttää ja kuvakkeet ovat riittävän isoja että hoksaa milloin pitää mitäkin täpäyttää. Erityisesti iloa on löytynyt HSL:n reittioppaasta, ei tarvita enää aikataulukirjaa rypistymässä laukun pohjalla.

Älypuhelimia pidetään vieläkin liiankin herkästi viihteellisinä turhakkeina, vaikka ne usein helpottavat ihmisten elämään ja niille läytyy hyvinkin monipuolisesti hyötysovelluksia ja palveluita. Mielestäni tämä asennoituminen toisaalta osoittaa, että älypuhelimet ja sovellukset alkavat olemaan sillä tasolla, että niistä tulee itsestäänselvyyksiä joita ei osaa ajatella ja siten arvostaa. Niiden arvon huomaa vasta kun datayhteys pätkii, puhelin hajoaa tai tulee jotain muita mutkia matkaan. Se, että joku hyödyllinen laite tai palvelu muuttuu nini arkipäiväiseksi ja helpoksi ettei sitä enää huomaa, on mielestäni hyäv osoitus siitä miten kypsä ja toimiva se jo on. Tietysti puhumani aiheen piiristä löytyy paljon raakileita, mutta kokonaisuutena älypuhelimet ovat nykyisessä muodossaan saavuttaneet sellaisen tason, että ne ovat lunastaneet paikkansa jokaisessa taskussa ja niiden käytettävyys on niin hyvällä tolalla, ettei tarvitse miettiä ja keskittyä erityisemmin itse käyttötilanteessa siihen miten se teknisesti tapahtuu.

Mutta miksi tuo kuva tuolla ylhäällä? Kaikki tämä pohdiskelu lähti siitä, kun mielenkiinnolla tein Speedtest.net sivustolla yhteyden nopeustestin. Kuvan mukainen tulos saavutettiin läppärillä (MacBook Pro, late-2009) joka oli wifillä yhteydessä iPhone 4S älypuhelimeen, joka taas muodosti yhteyden nettiin 3G verkon kautta. Tämän ketjun päässä on siis mahdollista saavuttaa sellaisia tiedonsiirtonopeuksia jotka olivat kalliita ja harvinaista herkkua langallisessa, kiinteässäyhteydessä vielä vain muutama vuosi sitten. Nopeuet ovat kasvaneet todella paljon, uskoisin että pääsisin vielä suurempiin nopeuksiin jollain 3G wifi-tukiasemalla joka on optimoitu raudan ja ohjelmistonsa osalta juuri tähän hotspot-tehtävään.

Kotona minulla on tällä hetkellä Welhon kaapelimodeemi, jossa Welhon liittymä mallia 200/10 megaa. Speedtest.net testien perusteella saan yllättävänkin lähelle luvatut nopeudet, eli keskiarvo pyörii muistaakseni 180M sisään ja 8-9M ulos. Tällaisia nopeuksia ei muutama vuosi sitten ollut tarjolla kuluttajalle järkevään hintaan ja ne olivat muutenkin harvojen yritysten satavilla. Nyt mikä tahansa yritys Welhon kaapeliverkon alueella voi tilata itselleen alle 55e/kk hintaan. Kyseisen liittymän kautta onnistuu käytännössä kaikki mitä nyt ei-IT alan yritys, saati yksityinen kuluttaja, voisi keksiä tarpeelliseksi.

Myös ADSL yhteyksien puolella nopeudet ovat kasvaneet huimasti. Meillä on kohtuullisella kuukausiveloituksella tarjolla huippunopeita yhteyksiä monia eri kanavia pitkin, eikä enää voi syyttää yhteyksiä siitä että tietoyhteiskuntamme on jokseenkin lapsen kengissä. Ne todelliset ongelmat alkavat paljastua byrokratiasta, palveluntarjoajien pakottavasta tarpeesta sulkea kaikki ja näin hankaloittaa käyttöä, ymmärryksen puute niin palveluntarjoajien kuin käyttäjien polelta ja ehkä yksinkertainen takapajuinen ajattelumalli jossa kaikki uusi on turhanpäiväistä ja lapsellista näpertelyä. Ehkä vielä kun lisätään se perisuomalainen tapa väheksyä kaikkia jotka yrittävät tehdä jotain suurta ja uutta, niin olemme varmaan jo asian ytimessä?

Related posts:

  1. Sosiaalisen median käyttö yleistyy, vaikka sen ymmärrys on vielä vähäistä
  2. Sosiaalinen media, imagon rakentaminen ja Charlie Sheen
  3. Sosiaalisen median käyttäminen, mobiililaitteet ja tulevaisuus
  4. Paikkatietoa mobiilisti: Foursquaresta Eat.fi mobiiliin.
  5. Google Plus ja Facebook: miten kaverit mukaan?

Leave a Reply