Ensimmäinen kierros on käyty ja jatkoon pääsivät Niinistö ja Haavisto. Paavo Väyrynen kuitenkin oli niin lähellä Haavistoa ja toista kierrosta, että harmi ja pettymys ovat sallittuja. Niitä melkeinpä vaaditaan. Jatkoon pääsivät ne ehdokkaat joiden kannatjat olivat erittäin aktiivisia netissä, erityisesti sosiaalisessa mediassa. Ratkaisiko sosiaalinen media vaalit? Mielestäni ei, tällä kertaa ainakaan, mutta sillä oli suuri vaikutus monella tasolla. Asiasta kuitenkin on hyvin kirjoittanut Harto Pönkä blogissaan. Väitän, että tulevaisuudessa sosiaalinen media on kanavana entitä merkityksellisempi kampanjoinnissa. Ja että pelkkä vaalien alla someilu on aivan liian lyhyellä tähtäimellä ajattelua.
Niinistö ja Haavisto molemmat ovat olleet aktiivisia sosiaalisessa mediassa, niin kampanjaväkensä kuin omastakin puolesta. Ainakin jos verrataan muihin ehdokkaisiin. Samalla molempien kannattajat ovat olleet ERITTÄIN aktiivisia omien kanaviensa kautta. Aktiivisuus on ollut esimerkiksi Facebookissa sitä tasoa, että ärsyyntymiskynnys on ollut lähellä. Kuitenkin olen yrittänyt katsoa tätä kaikkea ilmiönä ja miten monilla eri tasoilla tuo aktiivisuus vaikuttaa toisten ihmisten käyttäytymiseen. Mielestäni monet yritykset, esiintyvät taiteilijat, urheilijat, jne. voisivat ottaa esimerkkiä miten sosiaalista mediaa voisi hyödyntää.
Molempien jatkoon menneiden ehdokkaiden aktiivisista tukijoista löytyi aluksi pienehkö, hyvin aktiivinen joukko jotka jaksoivat sosiaalisessa mediassa hehkuttaa omaa ehdokastaan. Nämä ihmiset olivat ajoissa liikkeellä ja sitä kautta saivat hyvin tehokkaasti muutkin näihin ehdokkaisiin kallellaan olevat innostumaan ja aloittamaan kampanjoinnin. Tuo innostuminen kasvoi hiljalleen, kiihtyen vaalipäivään tultaessa. Samaan aikaan keskustelut puolesta ja vastaan alkoivat täyttää niin Facebook keskusteluita, twitterissä livertelyä ja foorumeilla keskusteltaessa. Väitän että sosiaalisessa mediassa on ruodittu ties kuinka moneen kertaan ehdokkaiden kaikki ominaisuudet, kokemuspohja ja persoonat. Niin hyvässä kuin pahassa, asiallisesti kuin epäasiallisestikin. Tärkeintä tässä on kuitenkin se, että kansa on päässyt keskustelemaan aktiivisesti ja ehdokkaista on ollut tietoa tarjolla nopeasti ja helposti. Enemmän tai vähemmän.
Ne ehdokkaat jotka ovat olleet aktiivisesti mukana verkossa, ovat päässeet itse vaikuttamaan jonkin verran siihen mitä tietoa ja miten sitä on ollut heistä tarjolla. Tällöin keskustelijoilla on ollut saatavilla enemmän ensikäden tietoa, mikä aina toimii paremmin lähteenä kuin huhut tai “kuulin radiosta tässä yksi aamu”. Molemmat jatkoon päässeet ehdokkaat ovat sellaisia, joiden kohdalla verkosta on löytynyt nopeasti tietoa joka on tavalla tai toisella ollut heidän tai heidän kannattajiensa tuottamaa tai hallinnassa. En tarkoita sitä, että valtavat propaganda koneistot olisivat tuottaneet nettiin kappaleita ja sivustoja toisensa perään tietoa, vaan että asiasta innostuneet ihmiset ovat tuottaneet ja julkaisseet tuota tietoa paljon sekä linkittäneet paljon riippumattomien tahojen kirjoituksiin ja julkaisuihin.
Sisältöä on ollut tarjolla Niinistöltä ja Haavistolta hyvin erilaiselta pohjalta, eri tyyliin tuotettuna. Haaviston kohdalla hauskimmat kannattajien tuotokset ovat ehdottomasti olleet Jarlan piirtämät “Kakkonen on Ykkönen” sarjakuvat ja Facebookin Haavisto Facts, joissa on Haavistosta kerrottu “faktoja” Chuck Norris faktojen hengessä. Molemmat ovat olleet sävyltään positiivisia ja hauskalla tavalla omaa ehdokastaan piikitteleviä. Niinistöltä mieleeni on jäänyt vahvimpina Pahvi-Saulin seikkailut ja tunnettujen henkilöiden “Miksi Sauli” YouTube-videot. Ensimmäisessä ideana on, että pahvinen Sauli Niinistö on matkustanut esimerkiksi kansanedustaja Lasse Männistön ja kumppaneiden mukana pitkin maata ja jopa pitkin maailmaa. YouTube videoissa esimerkiksi Laila Snellman ja Mika Salo kertovat miksi he tukevat Niinistöä. Molemmilla ehdokkailla siis on hyvin erilainen lähestymistapa, mutta molempien kannattajien strategiat ovat sellaisia, joilla kosiskellaan omien joukkojen lisäksi myös niitä muita, jotka vielä vähän miettivät.
Paavo Väyrysen kohdalla taas tuntuu siltä, että ne viimeiset lipukeet jäivät saamatta, koska ei osattu lähteä hakemaan netistä, ja erityisesti sosiaalisesta mediasta, niitä äänetäjiä jotka olivat vielä ymmällään ehdokasta arpoessa. Väyrysen vaalikampanja tähtäsi liikaa sellaisten ihmisten kosiskeluun jotka olivat jo aika varmoja tapauksia. Myös kanavat kampanjoinnille olivat perinteiset. Väyrynen on osannut aina tasaisin väliajoin uudistua hämmästyttävällä tavalla ja sitä kautta ponnahtanut pintaan ja päivän polttaviin puheenaiheisiin. Väyrynen on varmasti kerännyt paljon sellaisia ääniä, jotka menivät eduskuntavaaleissa Perussuomalaisten leiriin. Toisaalta myös on paljon nuoria, alle 30-vuotiaita, jotka jättävän äänestämättä. He ovat usein aktiivisia sosiaalisessa mediassa, jos ei käyttäjiä muuten kuin seuraajina ainakin. Näitä olisi pitänyt lähteä metsästämään. He ovat monasti sellaisia joille Kokoomuslainen pitkän linjan poliitikko on jotenkin vieras vaihtoehto ja joille Haavisto on jo aivan liian liberaalija “vihreä”. Heille Väyrynen olisi ollut mitä loistavin ehdokas.
Kun Väyrysen kampanjaväki ja kannattajat olivat toreilla tarjoamassa kaffeeta ja lippusia, tämä yllä mainitsemani porukka harmistui liberaalin ja öky-porvarin netissä näkymisestä ja jättivät samalla ehkä äänestämättä. Tuota vastareaktiota “kuutosen” ja “kakkosen” kannattajien huuteluun olisi pitänyt olla hyödyntämässä. Se olisi pitänyt nähdä jo etukäteen. Ainakin itse osasin odottaa Niinistön ja Haaviston suurta näkyvyyttä sosiaalsiesa mediassa, yllätyksenä tuli vainse intesiteetti millä viestiä jaettiin ja ilosanomaa laulettiin.
Niinistön ja Haaviston kannattajien aktiivisuus siis varmasti herätti myös sellaisia jotka muuten olisivat olleet välinpitämättömiä koko vaalien suhteen. Heille ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoa joka olisi kosiskellut siinä kanavassa jossa he olivat aktiivisia. Tästä pääsemmekin sitten siihen mistä pikaisesti mainitsin jo ensimmäisessä kappaleessa: somessa kampanjointi vain vaalien alla on lyhyt näköistä. Poliitikkojen tulisi viimesitään NYT aloittaa aktiivinen oleminen verkossa. Se on se paikka missä kansalaisetkin viettävät aikaansa, se on se paikka missä heihin saa yhteyden. Kirjoitin jo eduskuntavaalien aikaan, että on pöyristyttävää äänestäjien aliarvioimista kirjoittaa siihen yhteen ja samaan blogiin vain neljän vuoden välein, kun pitäisi saada niitä ääniä. Ihan yhtä pahalta näyttää jos ei kirjoita, mutta äänestäjän Googlen kautta löytää olemassaolevan blogin johon on kirjoitettu viimeksi edellisten vaalien jälkeisessä pettymyksen puuskassa se viimeinen kirjoitus.
Blogaaminen, keskusteluihin osallistuminen ja muu aktiivinen toiminta verkossa on tapa jolla voi tuoda omaa persoonaansa ja osaamistaan esille, mutta myös tapa pysyä kärryillä siitä mikä kansaa askarruttaa ja mitä mieltä se on. Tapa on myös halvempi, tarkempi ja helpompi kuin jotkun mielipidemittaukset joita teetetään aina silloin tällöin ties kenen toimesta ja ties kenen tilaamana. Täytyy kuitenkin muistaa, että sosiaalisessa mediassa, kuten muuallakin verkossa tai ulkomaailmassa, on helppo sulkeutua kuplaan jonka sisällä tuntuu että koko maailma on tätä mieltä, vaikka kuplan ulkopuolella asiat ovat täysin eri tolallaan.
Ei ole pakko olla jooka päivä, useita tunteja “linjoilla”. Riittää että ottaa parina päivänä viikossa aikaa vaikkapa parisen tuntia ja tutkailee mitä siellä sosiaalisessa mediassa tapahtuu. Tästä on helppo lisätä aktiivisuutta kun tavastuu siihen miten hommat toimivat. On myös tärkeää seurata keskusteluita silloin kun jotain tapahtuu: lakiesitykset, sodat, luonnonmullistukset, mitä tahansa mikä ihmisiä kiinnostaa ja minkä tiimoilta he haluavat viranomaisilta jotain. Väitänkin että JOKAISEN politiikassa mukana olevan, miksei sinne aikovankin, kannattaisi lukea mahdollisimman paljon Twitteristä keskusteluita ja viestejä hashtagilla #Vaalit2012. Se on varmasti hyvin opettavaista. Toinen vinkkini on, että kannattaa palkata joku alan asiantuntija, jos ei omista vapaaehtoisista jo löydy, hoitamaan verkkoviestintää ja sosiaalisen median seurantaaa ja käyttöä. Fiksuimmat jopa masinoivat kokonaisen tiimin hoitamaan hommaa. Yksi ihminen ei kaikkea ehdi. Jos (kun) seuraavien vaalien kohdalla läpimenoon vaikuttaa se mitä sosiaalisessa mediassa puhutaan, on parempi olla heti sormi pulssilla ja aktiivisena. Kun tällä asialla on vaikutusta läpi pääsemiseen, kannattaa siihen panostaa.
Jatkan mielelläni keskustelua aiheesta niin täällä blogini kommenteissa, kuin muuallakin sosiaalisessa mediassa. Jos jännittää, saa olla myös suoraankin yhteydessä, ihan privaatisti.
Related posts:
- Sosiaalinen media vaaleissa ja muualla. Mitä, miten ja miksi.
- Puolueet ja sosiaalinen media: ajatuksia osa 2
- Sosiaalisen median vaalit, hyvässä ja pahassa
- Sosiaalinen media on osa arkea kiitos Nokian, Applen ja Googlen.
- Sosiaalinen media, imagon rakentaminen ja Charlie Sheen
4 Responses to “Presidentinvaalit 2012 ja sosiaalinen media”
Trackbacks/Pingbacks
- Sosiaalisen median vaalit, hyvässä ja pahassa | Kanttila - [...] median vaalit, hyvässä ja pahassa Kirjoitin eilen sosiaalisesta mediasta ja sen vaikutuksesta vuoden 2012 ...
- Sosiaalinen media vaaleissa ja muualla. Mitä, miten ja miksi. | Kanttila - [...] ehdokkaat sosiaalisessa mediassa, heidän some-käyttäytymistään olen pintapuolisesti raapaissut maanantaisessa kirjoituksessani ja aion nyt raapia hieman lisää ja tuoda esiin ...

Hyvä kirjoitus Karri!
Analyyttinen lähestymistapasi, jonka sisällön soisi leviävän laajemmallekin joukolle, jotta perinteinen politikointi saataisiin nykypäivän tasolle.
Politiikka kuten mikä tahansa henkisen innoituksen lähde saa oikein käytettäessä todellisen lisäpotkun, mikäli somen mahdollisuudet otetaan tosissaan käyttöön. Entisajan f2f kohtaamiset eli toritapaamiset ovat edelleenkin tärkeitä (ehkä), mutta jos niiden kautta tapaa kymmeniä jo ennestään sitoutuneita kannattajia, voi somen kautta tavata kymmenkertaisen määrän ihmisiä, jotka saattavat olla helpostikin ohjattavissa “Meidän Sauli”- tai “Meidän Pekka” -kampanjoinnin aktiivijäseniksi.
Nykypäivän suomalaisista 50% käyttää verkkopalvelua, mikäli haluat ihmisten toimivan, toimi itsekin siellä missä he ovat. Taito onkin sitten siinä miten se tekee niin, että ärsytyskynnystä ei ylitetä. Toisille politiikka on niin punainen vaate, että negaatiot heräävät pienimmästäkin, mutta on paljon niitä joille oikein tehty kohtaaminen tuo positiivisen vastareaktion ja se voi jopa johtaa haluttuun käyttäytymiseen eli tässä tapauksessa äänestämiseen ehdokkaan puolesta.
Politiikka on bisnestä, siinä myydään omaa imagoa ja omia ajatuksia. Somen käyttö bisneksessä tehdään myös harkiten, sitä ei pitäisi teettää pikkuserkun naapurilla, vaan sitä käytetään somen puitteet huomioiden. Eikä se some ole yksi iso “nettinielu”, jonne voi heittää samaa tekstiä joka palveluun. Pitää tietää mitä tekee ja missä foorumissa. Tässä on nyt Karrin ehdottama opettelun aloittamisen paikka. Nyt kun aloittaa, on seuraavissa vaaleissa jo paljon paremmat tulokset esissä.
Kiitos!
Sosiaalisessa mediassa suuri haaste on se nukkuva väki, joka on aktiivisesti linjoilla mutta on hiljaa. Se porukka joka seuraa, muttei sano. Meitä suuna-päänä vaahtoajia on vain murto-osa siitä aktiivisesta massasta, me vain olemme aktiivisia tuotteliaina ja se suurempi osa on aktiivisia seuraajia.
Miten se porukka mitataan? Todennetaan? HERÄTETÄÄN ääneen? Siitäkin on ideoita, esimerkkejä ja onnistuneita tapauksia. Joskin vähemmän ja tekijät eivät halua aina paljastaa salaisuuttaan…
Olihan Väyrynenkin Facebookissa ja Twitterissäkin varsin aktiivinen osallistuja. Se ei kuitenkaan Paavon mielestä riittänyt ja hän kiersikin ahkerasti kohtaamassa äänestäjiä ihan kasvokkain. Paavolta kuitenkin puuttui se nettiuskottavuus ja aktiiviset nettikumppanit asiaansa somessa jakamaan ja siitä keskustelemaan. Yritys oli kuitenkin hyvä.
Some on tullut politiikkaan ja se alkaa olla jo lähes pakollinen kuvio menestystä hakevalle poliitikolle. Sähköposteja paperilta lukeva Ben edustaa tässä suhteessa katoavaa poliitikkoperinnettä. Onneksi.
Juuri tuo kannattajien some-mobilisointi on ensiarvoisen tärkeää. Varsinkin Haaviston porukat olivat hyvin liikkeellä niin, että tuntui sisältöä tulevan joka puolelta. Niinistöllä taas oli koordinoidumpaa. Molemmissa etunsa, mutta mielestäni Haaviston puolella oli pöhinä kotoisampaa. Täytyy ottaa kuitenkin huomioon, että pöhinä oli molemmilla ns. itsensä näköistä.
Väyrysellä kävi enemmänkin strateginen kömmähdys, ainakin minun mielestä. Olisi pitänyt vahvemmin kampanjoida vierailla vesillä ja hakea niitä äänestäjiä jotka eivät Niinistöä äänestä ja toisaalta olisivat helpommin muilta pois. Varsinkin eduskuntavaaleissa Persuja äänestäneitä jotka eivät enää tunteneet olevansa ehkä niiiin persuja? Ja ikäluokassa ehkä alle 35-vuotiaat? Tai jopa alle 30-vuotiaat?
Tarkempia demografisia visioita en heitä, koska en ole perehtynyt kenttään tältä kantilta. Enkä siihen laita omaa aikaani ihan vaan harrastuksen vuoksi.
Seuraavia vaaleja odotellessa pyrin seuraamaan edes pintaa raapien miten poliitikot ovat mukana netissä, ehkä jopa somessa.