Kanttila

Tämä on jo kolmas peräkkäinen, kolmantena peräkkäisenä päivänä kirjoittamani juttu liittyen meneillään oleviin presidentinvaaleihin. Nyt lähdin vielä kirjoittamaan, koska olen saanut yllättävänkin paljon suoraa palautetta, kirjoituksiani sivuttiin YLE Uutisten Suora linja -ohjelmassa tiistaina 24.01.2012 ja satuin kaiken tämän keskellä eilen vielä tekemään ensimmäisen videoblogaukseni. Tuota “vlogausta” ei tosin nyt nähdä linjoilla, mutta tuntui siltä että sain siitä kimmokkeen kirjoittaa vielä tämän blogauksen. Haavisto ja Niinistö ovat siis olleet ne aktiivisimmat ehdokkaat sosiaalisessa mediassa, heidän some-käyttäytymistään olen pintapuolisesti raapaissut maanantaisessa kirjoituksessani ja aion nyt raapia hieman lisää ja tuoda esiin ajatuksiani siitä mitä elementtejä tulisi ottaa huomioon kun lähdetään tekemään henkilölle tai pienelle ihmisryhmälle sosiaalisessa mediassa kampanjaa, viestintää ja markkinointia. Varmasti toistan muutaman asian edellisestä kirjoituksesta, mutta yritän pitää asian mahdollisimman tuoreena.

Kuten mainitsin aiemmin, niin Niinistön kampanja sosiaalisessa mediassa on ollut sliipatumpaa ja kampanjaan on tuotettu ammattimaisesti paljon sisältöä. Kyse ei ole mistään ylisokereidusta markkinamiesten metkuilusta, vaan kaikki on tyliltään ja fiilikseltään hyvin sellaista joka mielestäni sopii Niinistölle. Muu näyvyys, ainakin joka omalle kohdalle on sattunut, on ollut hyvin pitkälle Pahvi-Saulia ja kampanjassa aktiivisesti mukana olevien ihmisten twiittejä ja blogauksia siitä miten kampanja etenee.

Samaan aikaan Haavistolla on sosiaalisen median puolella kampanjointi ollut enemmän talkoilla tekemisen fiilistelyä, kotoista puuhastelua ja intoilua. Tämä siis positiivisessa mielessä sanottuna. Haaviston porukka on koostunut hyvin innostuneista ihmisistä jotka ovat olleet enemmänkin viettämässä kansanjuhlaa kuin tekemässä kampanjaa. Tämä fiilis on hyvin tarttuvaa ja ymmärrän hyvin miksi monet ovat tulleet imaistuksi mukaan tähän karnevaaliin.

Mutta mitä tällä kaikella haetaan? Tai pitäisi mielestäni hakea. Sosiaalista mediaa ajatellaan liian helposti yhtenä tuuttina lisää johon voi tunkea saman standardin tuuban mitä muuallekin tuutataan. Dump and forget. Siitä ei ole kyse ja onneksi molempien toiselle kierrokselle päässeiden ehdokkaiden kampanjaväki on tämän ymmärtänyt. Molempien leirien puolella on onnistuttu luomaan yhteishenkeä ja fiilistä että me ollaan tässä yhdessä, tehdään meidän valitusta se presidentti. On saatu kannattajat tuntemaan itsensä osaksi jotain suurempaa, jotain joka muuttaa maailmaa. Tai jos ei nyt maailmaa, niin osana jotain hienoa joka nostaa mukavasti jalat maasta edes hetkeksi. Ja tämä on se, mitä sosiaalisessa mediassa kampanjoinnilla, kuten myös markkinoinnilla, tulisi tavoitella.

Ihmiset viettävät nykyisin paljon aikaa netissä ja erityisesti sosiaalisen median palveluissa. Nämä ovat niitä paikkoja joissa pääsemme “kaffeelle” kavereiden kanssa poistumatta kotoamme. Se tuo nuo sosiaaliset tapahtumat ja tilanteet lähemmäs meitä, mahdollistaa useammin tilanteet joissa voimme keskustella kavereiden, samoin ajattelevien ja/tai muuten kiinnostavien ihmisten kanssa. Kyse ei ole sulkeutumisesta sosiaalisen elämän ulkopuolelle, vaan sen luonnollisesta jatkeesta. Me laajennamme sosiaalista elämäämme niiden face-to-face tilanteiden ulkopuolelle. Emme me kommunikoi tietokoneen, kännykän tai tabletin kanssa, vaan niiden ihmisten kanssa jotka ovat siellä jossain toisella puolella. Me käytämme niitä laitteita vain välineinä, käytämme sosiaalista mediaa vain välineenä. Laitteet ja sosiaalinen media eivät itsessään ole mitään, ne ovat arvottomia jos niiden avulla emme saa tehtyä asioita joita haluamme ja jotka ovat mielenkiintoisia. Emmehän me puhu PUHELIMELLE vaan puhelimeSSA toiselle ihmiselle. Suomenkielessä hieman hassusti sanotaan että katsomme televisiota, kuuntelemme radiota, vaikka ei meitä kiinnosta sen mustan (tai muun värisen) suorakaiteen muotoisen jutun esteettiset arvot. Me katsomme OHJELMAA televisioSTA ja kuuntelemme OHJELMAA radioSTA. Välillä tosin tuntuu että tämäkin asia on ymmärretty väärin, kun näkee ja kuulee mainoksia näistä laitteista…

Kampanjointi on käytännössä markkinointia. Markkinoimme vaaleissa ehdokkaita, heidän agendaansa ja sitä miksi he olisivat juuri oikea henkilö siihen virkaan mihin nyt milloinkin hakevat. Tämä on hyvin samanlaista lopulta kuin urheilujoukkueiden ja vaikkapa bändien markkinointi. Halutaan kerätä seuraajia, kannattajia, jotka tukevat meitä siinä mitä teemme ja auttavat samalla löytämään lisää tyyppejä jotka voisivat liittyä kannattajiin / faneihin. Jos katsotaan urheilun suuntaan, niin oletteko huomanneet miten jossain etelän lomakohteessa saattaa suomalanen ja puolalainen olla ensi hetkestä saakka parhaat ystävät vain koska molemmat kannattavat Real Madridia? Miten kaupassa annetaan helpommin kassalla ohitusoikeus kaverille jolla on vain kaksi ostosta vähemmän kuin itsellä, mutta sillä hemmolla nyt sattuu olemaan oman lemppari lätkäjoukkueen pipo. “Me ollaan samaa porukkaa, mee vaan. Hyvä jätkä!”. He ovat samaa heimoa.

Sosiaalisen median kanssa olemme yhtäkkiä tilanteessa, jossa pitää ottaa käyttöön sellaiset työkalut, strategiat ja tekniikat jotka olimme unohtaneet. Sellaiset jutut ja jipot joita pidettiin jo 20 vuotta sitten vanhanaikaisina ja pienten näpertelyinä. Ajatellaan vaikka miten nuoret, nousevat bändit markkinoivat itseään: he kävivät pitkin kaupunkia liimailemassa tarroja, julisteita ja kaikkamainoksia. Samalla jaettiin flaijereita ohikulkijoille, vietiin levykauppojen tiskeille lippusia ja myytiin demoja isompien starojen keikoilla tai vaikkapa kesällä terassilla, että saatiin käteistä vielä yhteen tuoppiin. Kyse oli siitä, että lähdettiin ihmisten luo ja etsittiin sieltä sitä porukkaa joka innostuisi meidän jutusta.

Kärsivällisellä ja ahkeralla työllä bändi saattoi saada kasaan kourallisen ihmisiä jotka olivat ihan yhtä innoissaan heidän tekemisistään kuin he itsekin. Nämä ihmiset innoissaan julistivat ja innostivat tahoillaan lisää ihmisiä, kasasivat ns. street-teameja, jotka sitten kävelivät kaupungilla jakamassa lappusia, liimaamassa tarroja ja julisteita. Heille riitti useimmiten palkinnoksi viimeisin demo ja vapaapääsy keikalle. Ei välttämättä edes vapasti keikalle, demo oli jo sika kova juttu.

Aidosti innostunut ihminen innostaa helpommin toisenkin ihmisen. Laskelmoitu henkselien paukuttaminen ei tuota muuta tulosta kuin arat ja punoittavat rinnat. Ihmiset näkevät kyllä lävitse, jos vastapuoli on ketunhäntä kainalossa tai ei itse ole täysillä mukana. Mutta kun innostuneita ihmisiä julistaa vasemmalla ja oikealla, on todella helppo innostua itsekin ja lähteä sambaamaan hyvän asian puolesta. Eikä aikaakaan kun tämä uusi innostunut innostaa taas uusia ihmisiä. Heimoon ei synnytä, vaan siihen kutsutaan, houkutellaan melkein salakavalasti. Mikään ei ole suurempi voima kuin innostunut ihminen joka pyyteettömästi jaksaa olla innostunut ja jakaa innostustaan muille ihmisille. Tottakai jossain vaiheessa tule vastareaktio, kuten nyt alkaa tuntumaan presidentinvaalien kohdalla. Liian moni on aivan liian äänekäs, vaikka tyyli olisi muuten hyvä.

Tämä pätee myös yritysmaailmaan, tuotteisiin ja palveluihin. Aivan päivän selvää: kun ihminen on innostunut tuotteestasi tai palvelustasi, hän puhuu siitä innoissaan muille ja usein onnistuu innostamaan jonkun muunkin vähintäänkin kokeilemaan. Tuntuu vaan, että tätä ei ole ymmärretty tai se on unohdettu. Toisaalta taas saatetaan pelätä resurssien laittamista kiinni johonkin jota on lyhyellä aikavälillä hankala mitata, varsinkin kun tuloksien pitää aina näkyä lyhyellä, jopa super-lyhyellä aikavälillä. Pitkäjänteiseen työhön ei tunnu olevan varaa. Tämä näkyy varsinkin silloin kun yrityksessä ei ymmärretä kunnolla uutta kanavaa, sen mahdollisuuksia ja sen dynamiikkaa. Ei myöskään osata ajatella tarpeeksi pitkälle sitä, että ammattilaisella on jo valmiit työtavat, työvälineet, kontaktit ja ideoita mistä lähteä ja miten toteuttaa. Tilitoimistoille uskalletaan kyllä antaa firman kirjanpito käytännössä kokonaan, sen kummemmin kyselemättä, mutta markkinointia ja viestintää ei niin millään. Harvoin edes palkataan talon sisään kykenevää työvoimaa ja pahimmassa tapauksessa jätetään heidät täysin huomiotta vain koska itse ei ymmärretä siitä mitä tämä ammattilainen on tekemässä. Anteeksi, mitä hänen PITÄISI tehdä, mutta hommat eivät etene koska kukaan muu ei vaivaudu asiaa koskeviin palavereihin.

Related posts:

1. Miten, mitä ja miksi kirjoitan blogiini
2. Tulevia muutoksia Kanttila blogissa, Facebookissa ja muualla.
3. Google Plus ja Facebook: miten kaverit mukaan?
4. Sosiaalinen media, imagon rakentaminen ja Charlie Sheen
5. Presidentinvaalit 2012 ja sosiaalinen media