I will be posting some updates in Finnish. Mostly ones that are about topics that are interesting to Finns. I will still continue to post in english.
Lyhyen harkinnan jälkeen päädyin siihen, että tulen jatkossa kirjoittamaan silloin tällöin myös suomeksi uusia päivityksiä. Tähän päädyin, koska on monia asioita jotka ovat suomalaisittain mielenkiintoisia ja merkityksellisiä, mutta jotka eivät kiinnosta juuri ketään muuta. Esimerkiksi sosiaalisen median erikoisuudet meillä täällä härmässä. Täytyy ottaa huomioon se, että meillä pienempi yleisö käyttää aktiivisesti monia eri sosiaalisia verkostoja. Verrattuna vaikka nyt yhdysvaltalaisiin käyttäjiin.
Suomessa tapahtuu myös paljon muuta mielenkiintoista joka taas ei välttämättä kiinnosta juuri ulkomaalaisia. Esimerkiksi YLEn johtajan vaihdos on aihe josta aion kirjoittaa muutaman hassun rivin, mitä ajatuksia tuo herättää. Myös kaikki muu yhteiskunnassamme tapahtuva on mielestäni tarpeeksi kiinnostavaa, että otan ja kirjoitan näistä asioista kotimaisella kielellä.
Ensimmäinen viesti onkin jo kulman takana, pitää vain saada se näpyteltyä sisään ja julkaistua. Sitä odotellessa!!
Related posts:
