Tekniikka on kehittynyt huimasti viimeisen viiden, kymmenen, kahdenkymmenen, viidenkymmenen…. ja niin edelleen-monen vuoden sykleissä. Pieniä muutoksia ja suuria muutoksia on tapahtunut, osa on mullistanut elämäämme kerralla ja osa hiipineet salakavalasti arkeemme. Teollistuminen ,liukuhihnatuotanto, muokkasi elämäämme todella nopeasti ja niin valtavasti että se näkyi kaikkien elämässä muutaman vuoden syklillä. Muutos toi paljon uutta, mahdollisti monia asioita ja erityisesti toi laajemmalle kansalle saataville tavaraoita ja sitä kautta myös palveluita. Tavaroiden mukana palveluiden tarve kasvoi.
!–more–
Nykyisin elämmetietoyhteiskunnassa joka muovautuu koko ajan, elämme jatkuvassa muutoksessa joka pulisee ja kuplii pinnan alla. Silti pinnana alta nousee kuplia ja toisaalta myös tasoja jotka muodostavat sen uuden pinnan, sen arjen jonka keskellä ja johon tukien elämme arkeamme. Matkapuhelin on tästä hyvä esimerkki. 90-luvulla kännykkä oli kallis kapine joka oli lähinnä nousukkaiden ja/tai rikkaiden härveli. Silti kännykkä teki läpimurtonsa jo NMT-aikana. Itselläni oli esimerkiksi vain hetken kiinteä puhelin, lankapuhelin. Se sai nopeasti väistyä ja teki tietä kännykälle. Olen elänyt käytännössä koko aikuisikäni vain ja ainoastaan matkapuhelimen käyttäjänä, vaikka lankapuhelin on konseptina hyvin tuttu ja sellaiseen liittyy pljon mukavia muistoja: mummolassa iltaisin puhelut kotiin, kotoa puhelut serkuille ruotsiin, jne jne jne. Itse asiassa olen teini-ikäisenä ollut lankapuhelimen varressa lähes elokuvista tuttujen puhelimen-valtaajateinien veroinen. Onneksi vain melkein. 
Moni manasi matkapuhelinta turhakkeena, sellaisena hupsutuksena jollaiseen ei itse tule koskaan lankeamaan. Siis aivan itseni ikäiset sankarit pitivät lankapuhelinta, näppäimistöllistä tosin, faksin ohella kommunikaatioon tarkoitettujen apuvälineiden täydellisinä ilmentyminä joista ei ollut tarve siirtyä enää mihinkään eteenpäin. Joillekin saattoi taskuun ilmaantua hassu laite joka kertoi kuka on yrittänyt soittaa (numeronäyttö) ja ehkäpä joku numerokoodillinen viesti. Muistaako joku vielä noita laitteita? Kyllä, puhun hakulaitteesta. 
Sellainen tosin saatiin työn puolesta ja sitä käytettiin vain työaikana. Joskin yrittäjät saattoivat pitää piipparia mukana joko tarpeeseen tai sitten vain esittääkseen olevansa pykälää menestyneempi kuin oli. Tämä jälkimmäinen päti varsinkin matkapuhelimiin.
Olemme nyt tilanteessa jossa älypuhelimet ovat lyömässä läpi. Ne laitteet joille vielä VUOSI, ehkäpä sittenkin pari vuotta sitten saattoi muutamat alle kolmikymppisetkin naureskella turhakkeina, nörttien ja elämänsä hukanneiden hörhöjen kikottimina. Nyt kaikki ovat ehtineet kauhistella Nokian kohtaloa, hehkuttaa tavalla tai toisella Lumiaa jos toistakin ja on löytänyt itsensä älypuhelimella varustettuna hörhönä. Tosin nythän se on kätevä laite, joka helpottaa elämää ja jota ilman ei voisi olla. “Kato, tästä näkee noi ösien aikataulut ja voi laittaa osotteen ja sit tsekkaa miten sinne pääsee…” Hienoa! Eli Nokiaa ja sen vaikeuksia voisi tavallaan kiittää kansan älypuhelimistumisesta, tai ainakin siitä ettei älypuhelimet yhtäkkiä olekaan elään jotain kummallisia turhakkeita.
Myös muualla on ollut vastaavanlaisia mullistuksia. Ajatellaan vaikkapa taksit, tosin esimerkkini on hyvin Helsinkiin painottuva. Syykin on yksinkertainen: minulla on eniten kokemusta helsinkiläisistä takseista niin asiakkaan kuin kuljettajankin ominaisuudessa. Mutta mietitäänpä miten taksikeskukset jakoivat kyydit monet vuosikymmenet: ulalla huutamalla! Taksinkuljettajille muodostui omat sääntönsä kirjoitettujen sääntöjen lisäksi, puhumattamaan tavoista kieroilla keikka itselleen. Saatettiin vahvistaa tangentin signaalia, jne. miten tarve oli. Saatettiin kuunnella osoitetiedot ja veivata toisen kyyti nenän edestä. Jos se oikeutettu kyydin ottaja sattui paikalle kun oli vielä lastaamassa, aina saattoi yrittää selvitä tilanteesta väittämällä että asiakkaat heilauttivat lennosta.
Myöhmmin tuli mainio digitalinen systeemi, Helsingissä sillä kojelaudalle heitetyllä matolaatikolla tuli itsekin ajettua 90-luvulla vuoro jos toinenkin. Muistan vieläkin sen “ihanan” äänen kun koneelle tuli juuri kyseistä autoa koskeva viesti keskukselta. Toisaalta ääni oli siitä hyvä, että tolpalla pystyi ottamaan torkut: ääneen heräsi/havahtui varmasti riittävän hyvin kuitatakseen keikan. Vaikka kyytien jakaminen helpottui, perustui se edelleen siihen, että tolpalle ilmottauduttiin laitteella siinä järjestyksessä kun sinne tultiin ja isoihin ruutuihin, alueella muuten vapaana liikkuvat autot, jaettiin jos tolpilla ei autoja löytynyt. Isoissa ruuduissa olo riippui täysin kuskin ammattitaidosta tietää missä ruudussa milloinkin oli ja että osasi ilmoittautua niihin.
Molempien keikanjako tapojen aikoihin kuljettajan parhaat ystävät olivat “Brankkari”, eli palomiehen käsikirja ja HPY:n puhelinluettelon kartat hakemistoineen. Muistan aloittelijana kuitanneeni keikan, ajaneeni puolen korttelin verran tolpalta parkkiin ja etsimään paperilta osoitetta… Ei muuten mitään helpoimpi hommia hämärässä ja jos osoite oli täysin outo… Se hyvä puoli tuossa oli, että sitä oppi melkein väkisin kaupunkia. Varsinkin jos asiakkaan ilmoittama kohde oli myös outo, tuli karttaa tutkittua tai mentyä asiakkaan neuvomana sen mukaan paljonko reitistä osasi itse. Nykyisin ei menisi noin, vaan asiakas odottaa että kuski tietää tai ainakin osaa käyttää navigaattoria.
Nykyisissä taksien data-laitteissa on gps mukana, datayhteydet tietysti jo ennestään. Autot ovat periaatteessa paikannettavissa vaikka data ei olisi päälläkään. Kuljettaja voi kytkeä hätä-napista hätätilan päälle vaikkei data olisi päällä, jne. Mutta itse työn kannalta datalaite on kehittynyt sellaiseksi, että toimiessaan ongelmitta se tehostaa sellaisen kuskin työtä joka osaa käyttää laitetta ja soveltaa sen mahdollisuuksia työhönsä. Esimerkiksi tututkin osoitteet voi syöttää laitteen kartastoon/naviin ja nähdä TomTomeja ja muita tarkemmin paikkansa pitävän arvioidun saapumisajan osoitteeseen. Navigaattorista huolimatta edelleen ammattitaitoinen kuski löytää navin viivaa paremman reitin. Silti sekin voi olla joskus hyödyksi ja ehdottaa sellaisia taipaleita reitin varrelta jotka ovat parempia kuin “aivonavin” ehdottamat. Lisäksi laite osaa automaattisesti kirjautua oikeisiin isoihin ruutuihin auton liikkuessa kaupungilla. Se osaa myös tiputtaa tolpalta pois lähtevän auton jonosta kun se on tarpeeksi kaukana tolpan fyysisestä sijainnista. Ei tule eripuraa siitä kuka tolpalla oikeasti on keulilla.
Samaan aikaa takseihin on tullut enemmän ja enemmän sähkösyöppöjä: datalaite, puhelin, mittari, kortinlukija, jne mitä nyt kyseisen firman ja liikennealueen auton on tarve pitää matkassa. Start-Stop järjestelmät saattavat lopettaa toimintansa, eli eivätenää uskalla sammuttaa valoissa autoa koska sähkönkulutus ylittää autotehtaan antamat raja-arvot. Auton akku tyhjenee parissa kolmessa vuorokaudessa viimeistään vaikka laitteet olisi kytketty pois päältä, ne kun jäävät aina ns. standby-tilaan.
Palataan tästä sähkönkulutuksen aasinsillalla mobiililaitteisiin ja siihen teknologiaan mitä meillä on käytössä. Ihmiset jotka asuvat tai ovat asuneet vanhemmissa taloissa tietävät sen ikävän tilanteen kun olkkarista löytyy yksi antennijohdon pistoke nurkasta, yhdessä tasan kahden sähköpistorasian kanssa. Tämä riitti vielä esimerkiksi 60-luvulla hyvin: siinä nurkassa oli lamppu ja radio tai lamppu tai televisio, enempää ei kannattanut laittaa. Toisessa nurkassa saattoi olla yksi, tai äveriäämmässä talossa kaksi, pistorasiaa lisää. Makuuhuoneissa maksimissaa kaksi per huone: lampulle ja radiolle tai kelloradiolle. Yritä nyt siihen olkkariin sitten laittaa TV, digiboksi, dvd/blueray soitin, kotiteatterivahvistin, kännykkälatureita pari, läppärin johtoa, ehkäpä tabletin laturi…. Mitä muuta? No vaikka mitä! Onhan jatkojohdot keksitty!!! Laitetaan jatkojohto joka jakaa 4-5 pistoketta lisää. Kun kaikki laitteet ovat kiinni, huomaamme että sulake poksahtaa… Lopulta keksimme, että digiboksi ja telkkari eivät voi olla samassa seinärasiassa kiinni, puhumattakaan muista laitteista… Elämä on hetken hienompaa. Taloyhtiööntehtävä täydellinen sähköremontti sopisi putkiremontin kanssa samaan aikatauluun, mutta hintaa tulisi sen verran lisää että enää ei olisi varaa sähköön jonka laitteet kuluttaisivat.
Uudemmissa asunnoissa taas löytyy pistokkeita ja jykevämpiä sulakkeita ja automaattisulakkeita. Laitteet solahtavat nätisti arkeemme ja voimme viihtyä. …kunnes saamme taas uusia sähkösyöppöjä. Jo nyt on taloyhtiössämme ollet hiekkalaatikolla puhetta siitä, että pitäisi saada parkkiksen tolppiin pidempi ajastus kuin 2 tuntia, ehkä voimavirtaakin joihinkin tolppiin. Niistä voisi sitten maksaa halukkaat enemmän. Miksi tällaista mietitään? No yksinkertaisesti siksi, että pistokehybridit ovat tulossa. Ihmiset haluaisivat ladata autoja kotonaan. Töissä kun ei kuulemma ole innostuttu tolppien laittamiseen ja ei viitsisi “Kantsun Prismassakaan shoppailla paria tuntia että saa ladattua auton ilmaiseksi parkkihallissa.”
Huomaatteko etten ole vielä edes raapaissut mobiilia datankäyttöä, sen lisääntymistä ja lisääntymisen aiheuttamia ongelmia… Entäs sitten tulevaisuudessa kun meillä on jatkuvasti verkkoa haisteleva kännykkä, ehkä kaksikin, tabletti, auto, lenkkarit, hattu ja kalsarit matkassa? Kun miettii montako dataa käyttävää laitetta jo nyt on liikkeellä kaupungilla joka päivä ja kuinka paljon datan käyttö lisääntyy, ei ole ihme että datapakettien hintoja pitää tarkistaa, ei ole ihme että datayhteydet hidastelevat tai katkovat, eikä ole ihme että oeraattoreitakin joskus jännittää. Mutta pohditaan vaikka tätä sähkönkulutusta, sen aiheuttamia ongelmia ja tulevaisuutta. En siis juuri nyt hae viherpipertäjäidunpurija-ajatuksia, vaan yksinkertaisesti sitä että paljonko siihen sähkölaskuun on tullut lisää uusia söppöjä ja paljonkon häökn hinta on muuttunut vuosien saatossa… Tulevaisuudessa se seinästä tuleva “mehu” maksaa varmasti enemmän.
Related posts:
